Miksi ihminen on niin saatanan heikko? Itkisin varmaan säälistä, jos joutuisin seuraamaan omaa elmääni  sivullisena.  Ja tällä kertää asia koskee poikia, tarkemmin puuhaa. yösin pyörii liian usein ajatukset etten jaksa tätä enää, oikeastaan niitä ajatuksia tulee yhtä päivälläkin. Toisaalta Puuhan luonna ollessa saan työnnettyä ne taka-alalle, mutta taas autossa, takastulo matkalle käyn keskustelua itseni kanssa. Oikeasti meidän eroamisen, minun puoleltani, estää kaksi asiaa:

1. en tiedä pystyisinkö olemaan yksin. Tai pystyisin, mikäs sinkkuudessa, mutta... Minun tapaukseni on sellainen, että pelottaa ettei kukaan halua minua uudestaan. Turha etsiä parempaa kun ei sitä tule kuitenkaan. Enkä tarkoita mitään, että nyt pitäisi perustaa perhe ja hankkia se perunamaa, mutta kun jostain syystä tuo vastakkainen sukupuoli ei ole katsonut minua kuin kaverina, jos nyt puuhaa ei lasketa mukaan. En minä jaksa olla seuraavaa kolmea vuotta taas ihan yksin.

2. Olen oikeasti heikompi ihminen kun olen luullut. Vittu, tän kovan kuoren alla on sittenkin pieni tunne -ihminen. Miten minä voisin nyt erota kun puuha muutti perässäni ja luopui töistä ulkomailta? Pitäisikö minun jättää hänet vielä yksin oudolle paikkakunnalle kitumaan loppuvuodeksi? Että toivottavasti on kivaa ja toivottavasti aika kuluu nopeasti laskiessa päiviä koulun alkuun.

oikeasti minä en ole varma enää mistään. Tai noh, kusessa olen jos Puuha löytää tämänkin. Pitäisi opetella tekemään päätöksiä.

vittu. olisi aika tehdä asioita selväksi itselleen. Että mitä hittoa sitä oikeasti haluaa.