Uskalsinpa viimein pikakierokselle kirjastoon ja kouraan tarttui, yllättäen, suomalaisia naisia (mitä nyt yksi englantilainen nainen kioskikirjallisuutensa kanssa parantamaan minun sanavarastoani). Rosa Liksom, Sari Malkamäki ja Riitta Pelo eivät sanoneet minulle mitään, mutta rohkeana ja ennakkoluulottamana ihmisenä uskalsin ottaa heidät mukaani. (okei, Liksom on tuttu, mutta kirjoihin en ole koskenut.)

Eilen tutustuttuessani kirjoihin tarkemmin tuli vähän samanlainen tunne kun joskus lapsena, silloin kun äiti oli ottanut mukaan lähtiessään keskustelemaan kiihkeästi muiden rouvien kanssa ja minun seuratessani tätä tyhmänä ja äänettömänä vierestä. On hämmentävää lukea nk. kypsistä naisista ja heidän asioistaan, jotka eivät tule itseäni koskettamaan vielä vähään aikaan. Ei miehet osaa tuollaista tekstiä kirjoittaa, ja vielä harvemmat sitä ymmärtävät.

Ehkä minä olen vain huonompi lukija, mitä oletin. Tai pitkä aika on tehnyt tehtävänsä. Liksomin Maata olen kahlannut kuusikymmentä sivua ja vielä en laittaisi rahojani sen puolesta likoon, että olisin täysin selvinnä juonesta ja romaanin henkilöistä.

Onneksi mukaan tuli myös tuttu ja turvallinen Farlig midsommar, tosin ei niin tutulla kielellä. Maailma pienenee vähän ja huolet eivät olekaan niin kauhean isoja ja pelottavia. Tai ovat, mutta aivan erilaisella tavalla